1980-luvulta alkaen lonkkakuvaukset tulivat mukaan cockerspanielinkin jaostustyöhön. PEVISA-vaatimukseen joitakin vuosia myöhemmin. Muistan, kuinka alkuaikoina "terve"-statuksen (nykyinen A) saaneista koirista kerrottiin ylpeänä, että ne ovat terveitä. Ikään kuin muita perinnöllisiä sairauksia koirilla ei olisikaan. Geeniperintäisesti sukupolvelta toiselle siirtyviä sairauksia ja alttiuksia niille tiedetään olevan jo huomattavasti enemmän. Silti kuitenkaan - tutkimalla ja karsimalla emme ole saaneet koiristamme karsittua edes kivesvikaa pois, vaikka sitä työtä on systemaattisesti tehty jo 1970-luvulta saakka. Eläinjalostus ei ole millään muotoa helppo laji.
Cockerspanielinelikko vm 1975 - aikansa jalostuskoiria kaikki, jolloin jalostuksessa oli käytettävissä ihan erilaiset menetelmät kuin nykyään.
Jos koira tänä päivänä saa tuloksena C:n tai sitä heikomman, ovat omistajat ensipettymyksen jälkeen usein huolissaan, Kuinka koira tilanteesta selviää? Suosimissamme sukulinjoissa tuo lonkkaterveysriski on suurin. Systemaattista työtä - muiden jalostettavien ominaisuuksien lisäksi - tehdään koko ajan ja parempaa tulosta on saatu aikaiseksi. Arvsteluasteikon heikoimmasta päästä olevia yksilöitä on tiimissämme kuitenkin useampi joten myös kokemusta D- ja E-lonkkaisten kanssa elämisestä.
Meidän ihmisten on vaikea tietää, kuinka koira tilanteen kokee. Kivun analysoiminen eläimistä on äärimmäisen vaikeaa, koska ne pystyvät tilannetta peittämään - eivät halua tulla hoksatuiksi lauman heikkoina yksilöinä. Monelle eläimelle se tietää laumasta eliminointia sen jäsenten turvallisuuden ja toimivuuden vuoksi. Siksi kivun peittäminen on sisäsyntyinen tarve ja toimintamalli.
Koiran lonkkanivelten terveyttä ei kuitenkaan voi suoraan verrata ihmisten vastaavaan tilanteeseen. Meillä on kaksi raajaa, erilainen perusasento ja lonkkanivelet ovat pitkälti erilaisessa roolissa kuin koiralla, jolla on raajoja tuplasti enemmän. Omissanikin löysä-/matalalalonkkamaljaisissa koirissani olen huomannut, kuinka paljon ne käyttävät kehossaan enemmän etupäätään ja se on ihan fine. Liike ei ole sataprosenttisesti halutunlaista eikä silmiä hivelevää, mutta kun koira siten tasapainottaa tilannettaan, niin puutteesta ei tule mittavaa käytännön ongelmaa. Liikkumisen iloon, haluun tai kestävyyteen se ei mitä ilmeisimmin ole vaikuttanut.
Jokun (FI J&KVA Meryl Kick-Off) kanssa aikanaan osallistuin lonkkaniveldysplasiakoirien käyttäytymistutkimukseen kirjaamalla ns kiputaulukkoa päivittäin. Selvästi koira hyötyi hieronnasta ja eniten sen elämää haittasivat kylmät pakkasjaksot. Johtuiko se kylmyydestä vai normaalia lyhyemmistä lenkeistä ulkona? Silloin huomasin sen liikkuvan kankeammin. Tutkimuksen alkukartoituksessa suurinta huomiota kiinnitettiin siihen, että koira ei ole ylipainoinen. Se lienee monen dyspalsia-koiran suurin haaste? Kirjattiin myös, liikkuuko koira varoen portaissa tai hyppääkö oma-aloitteisesti ylöspäin esimerkiksi autoon. Nämä seikat olivat Jokun kanssa kunnossa.
FI K&JVA Meryl Kick-Off "Joku"
Ajoittain olen saanut kysymyksiä, olenko jälkeenpäin katunut sitä, että käytin Jokua = D-lonkkaista koiraa jalostukseen? Vastaus on joka kerta - ilman empimistä - "En". Koira oli kaiken kaikkiaan upea yksilö ja hyvin terve. Koiranetistä katsomalla näkee faktat siihen, kuinka monipuolinen harrastuskoira se oli. Koiranet ei kerro sitä, että koira kesti monipuolista ruokintaa ilman vatsa- ja iho-oireita, ja sen eturaajat olivat suorat. Se kävi eläinlääkärissä ainoastaan rokotuksilla ja tapaturmahoidoissa (maa-ampiaiskontaksti, häntävaurio) ja PEVISA-tutkimuksisa. Luonteeltaan se oli helppo ihan kaikissa arjen tilanteissa, niin toisten koirien kuin erilaisten ihmistenkin kanssa.
Yksi E-lonkkainen kasvatti Fieldlan Elixir "Kuoma" on siirtynyt ajasta ikuisuuteen nivelterveyshaasteiden vuoksi. Siitä löydät
blogipostauksen (vanhasta blogistostani) täältä
Suvun kolme muuta E-lonkkaista (FI JVA Fieldlan Express "Musti", FI KVA Hossing Primus "Ruu" ja Hossing Crisis "Bertta" (SPME 2XVOI 1 ) elävät tasapainoista koiran elämää omistajiensa ilona edelleen. Musti jo 10 vuoden iän saavuttaneena. Nivelravinteita ne saavat ravinnossaan vaihtelevasti/ei ollenkaan - niiden tehoon ja hyötyyn ei oikein kukaan osaa sanoa muuta kuin että ei niistä haittaakaan ole. Meillä ne on vuosien saatossa jätetty kokonaan pois, eikä mitään muutosta ole aiempaan havaittu. Eli hyödyllisimmäksi olen nähnyt oikean lihavuuskunnon ja vahvat, niveliä tukevat lihakset.
FI KVA Hossing Primus "Ruu" työmoodissa
Ruu on nyt 6-vuotias ja edelleen Teemulla aktiivikäytössä. Tästä
videolinkistä näet Ruun työskentelyä tänä talvena noutajien A-kokeessa yhtenä ylösajavana koirana
Itse olen omistanut neljä D-lonkkaista koiraa, joista kolme on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Vanhin niistä Joku 13 vuoden iässä (suuhun tulleiden kasvainten vuoksi) ja nuorin FI JVA Fieldlan Easybeat "Ahto" (7 v 9kk) samasta syystä kuin isänsä ja siskonsa FI K&JVA Fieldlan Elovena "Miksi" 8 vuoden iässä, myöskin kasvainsairauksien vuoksi.
Hossing Mando "Mando" nauttii vapaasta liikunnasta Kuva Janne Penttinen
Tiimimme D-ryhmä Hossing Mando "Mando" (SPME 2xVOI 1), Hossing Miles "Oreo" FI KVA Hossing Carus "Mutku", Hossing Sensus "Sturan" (SPME VOI 1) elävät nekin aktiivista harrastuskoiran elämää kaikki. Mutkua olen käyttänyt fysioterapiassa ja hieronnassa. Joka käyntikerralla se on saanut kehuja tasapainoisesta ja hyvästä lihaskunnosta. Maastossa vapaa liikkuminen on parasta fysioterapiaa sekä myös se, että ne hihnassa ollessaan kulkevat kiskomatta.
Heini lähettämässä Bertan "Hossing Crisis" seuraavaan vesinoutoon
Tämän päivityksen tarkoituksena ei ole vähätellä lonkkaterveyden tärkeyttä koirien kasvatustyössä. Tämän tarkoituksena on kannustaa ihmisiä harrastamaan huonon nivelterveystuloksen saaneiden koirien kanssa. Kuuntelemaan ja katsomaan sitä koiran itsensä viestimää infoa - murehtimatta sitä röntgenkuvaa, joka sulkee sen pois ainoastaan jalostuskäytöstä. Annetaan niille mahdollisuus olla oman elämänsä Usain Bolteja.
Kommentit
Lähetä kommentti