Kanalinnun pyynti on alkanut ja pitkät maastoilupäivät sen merkeissä. Samalla on alkanut 3-vuotiaan Mutkun viimeistely kohti luotettavan metsästyskoiran uraa. Se toimii nyt kevättalven menetyksen vuoksi perheemme ainoana metsästyskoirana.
Mutta siitäkin huolimatta, että Mutku on kasvanut hyvin tehtävässään, meillä on jahtisyksyn suhteen ollut sananmukaisesti ihan paska tuuri.
Mutku Ranualla
Metsästysseuramme kesäkokous päätti kieltää koko seuran alueella kanalintujen metsästyksen. Päätös tuli meille hieman puskista. Kokouksessa emme olleet läsnä, koska edes mitään tämänsuuntaista keskustelua emme osanneet odottaa.
Syksyn lupahankinnat valtion maille menivät myös toisin kuin oli suunniteltu ja toivottu. Se oli hienoa, että saatiin molemmille luvat aloitukseen Ranualle. Niin monen monta ja perinteeksi muodostunutta reissua on sinne ystävien kanssa tehty. Siinä onnistuttiin ja reissu oli kaikinpuolin antoisa. Juha on varannut vuosilomapäiviä tänne syksyyn useampia ja teki lupahankintoja sen mukaisesti. Aika hyvin meni se. Sitten se varsinainen p-a-osuus...
Muu kuva Mikko Ala-Kojola
Viikkoa ennen kanalinnustuksen alkua, sunnuntaiaamuna neljän aikaan herään koirien levottomuuteen. Levottomin oli meidän aamu-unisin Muu. Päästin koirat ulos. Kun päästin ne takaisin sisään, ei Muuta näkynyt. Se löytyi kuistilta makaamassa. Avustin koiraa ylös, mutta peräpää ei ottanut allensa, joten kannoin vanhuksen sisälle.
Soitin eläinlääkäriin ja puhelinkeskustelussa päädyimme siihen, että vanhus on liukastunut ja kaatunut aamukasteen liukastamalla kuistilla. Jokin kohta venähti ja on kipeä. Kipulääkettä oli kotona ja sitä annoin. Päivän aikana koiran liikkuminen parani, joten se huoli poistui. Mutta koira ripuloi voimakkaasti. Sellaista ripulia ja suolistokaasujen määrää ei ole aiemmin talossamme koettu.
Kotikonstit eivät auttaneet ja tiistaina vein koiran eläinlääkärin tutkittavaksi. Koira käytiin peräti kolmen eläinlääkärin toimesta huolella läpi, mutta mitään hälyyttävää tai toimenpiteitä vaativaa siitä ei löytynyt. Jatkoimme siis kevennetyllä ruokavaliolla ja Canikurilla. Ja muutaman päivän kuluttua Muu toipui ennalleen. Siinä kului likimain viikko.
No mistä se tuon rajun ripulin sai? En tiedä. Kaikki Muun kanssa tekemisissä oleet koirat olivat kunnossa. Mutkun kanssa syövät samaa ruokaa, toki eri määrinä. Eli ei ruokakaan voi olla syynä. No, hommahan ei jäänyt tähän.
Mutku ja Ranuan pyy
Ranuan kanalintujahti saatiin pidettyä. Muu oli myös mukana ja lähes toipunut ennalleen. Kelit olivat loistavat ja tilanteita saatiin runsaasti. Hyvin on siis kanalintua maastoissa. Upeita tilanteita ja erityisen hienoa oli seurata 3-vuotiaan Mutkun osaamisen kehittymistä myös tässä metsästyksessä. Viime vuonnahan tilanteita saatiin Mutkulle paljon vähemmän.
Sunnuntaina ajelimme kotiin ja maanantaina Juha pakkaili varusteita Inarin riekkojahtireissua varten. Sinne hän oli lähdössä kahdestaan Mutkun kanssa. Minä jäisin arkisiin töihin ja kotiin toipuneen vanhuksen sekä ensi syksyn koitoksiin kasvavan pennun kanssa.
Tiistaiaamuna Mutku ei noussu pediltään. Kun houkuttelin sitä, huomasin, ettei sen takapää nouse lainkaan. Ja koira oli kovasti kipeän oloinen. Aivan terveesti liikkunut ja moitteettomasti kanalintujahdista palautunut Mutku oli sananmukaisesti jalaton. Varovasti autoin kuitenkin ylös ja huomasin sen pystyvän seisomaan. Oikea takajalka oli totaalisesti poissa pelistä. Sille ei varannut lainkaan. Käsittämätön tilanne. Mutku nukkuu aina sänkyni vieressä omalla pedillään. Siihen käveli illalla normaalisti.
Pikkuhiljaa se liikkui kolmella jalalla ja kävi ulkona tarpeillaan. Ja ripuloi voimakkaasti. Ihan sama tilanne kuin Muulla viikkoa aiemmin. Se tarkoitti Inarin reissun peruuntumista. Aloin ajatella, että ripuli on sittenkin jotain tarttuvaa sorttia? Kuivamuonasäkin sisältöä epäilin eniten, mutta päiväys oli tuore ja sisältö ok. Ja toisekseen samaan ruokaan siirtynyt Muu oli ihan kunnossa. Myös oikean takajalan keventäminen huoletti.
Ja taas eläinlääkäriin. Nyt koiraa tutki kaksi eläinlääkäriä. Takaraajat, selkä ja niska taivuteltiin ja tutkittiin, mutta mitään kipureaktiota ei saatu aikaiseksi. Eikä mitään huolestuttavaa tai hoidettavaa löytynyt. Mikään ei ollut poikki, murtunut, sijoiltaan, revennyt, tulehtunut tai mitään muutakaan. Eikä mitään muutakaan hoidettavaa löytynyt. Yhdessä tuumin päädyimme vatsakipuiseen ripuliin ja ripulihoidolla jatkettiin.
Mutku kuva: Mikko Ala-Kojola
Ja sillä koira toipui äitiään nopeammin. Ja on nyt parhaillaan iloisena ja menevänä Juhan kansssa kanalintujahdissa Taivalkoskella. Vatsa on kunnossa ja ruokinta sama kuin aina ennenkin.
No jokin selityshän täytyy olla. Oma päättelyni on marja-aroniat. Niitähän on pihalla olevissa pensaissamme paljon. Ja niitä varsinkin Muu on syönyt mielellään, Mutkukin jossain määrin. Tuuppa ei niihin koske. Ihmisillekin marja-aronia nettisurffauksen mukaan voi aiheuttaa rajujakin vatsaoireita. Niissä on paljon mm magnesiumia ja sen tiedän liikana aiheuttavan ripulia ainakin naudoille. Vaikuttaisi nyt siltä, että myös koirille. Jotenkin nyt jälkiviisaana olen siihen teoriaan päätynyt. Ja nuo "halvaantumiset" johtuivat erittäin kovasta vatsakivusta, joihin nämä koirat reagoivat tällä tavoin. Jos liikkumishaasteet olisivat luusto-lihas-nivel -peräisiä, niin palautuminen normaaliin ei olisi näin nopeaa.
Jos teoria osui oikeaan, niin huolet ovat takanapäin. Ja elämä jatkuu. Vielä on kanalintusyksyä jäljellä ja koekausikin meidän osalta alkaa ensi viikonloppuna.
Tuuppa kuva: Mikko Ala-Kojola
Tuuppa on kunnossa. Se kasvaa kivasti sekä fyysisesti että psyykkisesti. Tuuppa ei syö pensaista marja-aronioita. Meille kuuluu nyt siis ihan hyvää.
Kommentit
Lähetä kommentti