Itku pitkästä ilosta

No ei nyt ihan sentään. Onneksi. Tämänpäiväinen eläinlääkärissä käynti toi helpotuksen, mutta tälle syksylle aiotut koekäynnit siirtyvät seuraavaan syksyyn. Pohjoisen Suomen ainoa Vesityökoe oli perjantaina 22.8. joka osui yhteen Tampereella vietetyn kauniin sukujuhlamme aikaan. Kotikerhomme Pohjois-Suomen Spanielikerho lupautui toiveestamme organisoimaan ns pikakokeen torstai-illaksi 28.8. jotta saisimme Risulle starttiluvan syksyn koitoksiin. Tänään jouduin sen perumaan.

Kaikki alkoi keskiviikkona, kun sorsanpyynti alkoi. Lähdin Risun kanssa tuttuun passipaikkaani Lumijoelle. Siellä seurailtiin hyvää sorsaparvien lentoa, kunnes yksi sorsa erkani parvestaan, kaarsi hollille ja sain sen pudotettua. Lintu putosi takanamme olevaan sakeaan rantalepikkoon, josta kuulin putoamisen varmistaneen tömähdyksen. Nuori debytantti suoriutui noudosta hyvin, vaikka linnun löytämiseen se tarvitsi tukeani. Kun lintu löytyi, Risu poimi sen nopeasti suuhunsa ja sen jälkeen etenemissuunta ja -tahti olivat koiralle selkeät. Päälle kaunis luovutus. Kyllä oli hieno fiilis.

Koska passipyynti ei ole lempilajini ja nuorelle koirallekin aika tylsää, niin pian tuon tapahtuman jälkeen lähdettiin kävelemään takaisin autolle. Risu kulki liukkailla rantakivillä ja yhdessä hetkessä, Risun tehdessä siellä laukkakäännöksen sen oikea takajalka luiskahti ja koira parahti pitäen samalla oikeaa takajalkaa ylhäällä. Arvaatte varmasti fiiliksen.

Kutsuin Risun luokse ja sujuvasti se kolmella jalalla sieltä tuli. Pikkuhiljaa se kuitenkin alkoi ottaa painoa jalalle ja kun pääsimme autolle, ei ontumista näkynyt juuri lainkaan. Pientä kevennystä oikealle takajalalle. Varpaat, kynnet ja tassunpohjan osasin katsoa itse ja ne olivat ok. Ajattelin, että säikähdyksellä taidettiin selvitä.

Mutta ei selvitty. Seuraavana aamuna maastolenkillä yhtäkkiä Risu kulki taas oikeaa takajalkaa roikottaen, toipui ja torstaina sama tilanne uudelleen. Otin tutkimusajan eläinlääkäri Raimo Kekkoselle, jota pidetään alueemme parhaimpana koiraortopedinä. Sain ajan maanantaille. Viikonlopun koirat olivat perhejuhlamme ajan Minnan Koirahoitolassa Tupoksella ja Minnalle toki kerroin tilanteesta. Viikonlopun ajan Risu oli ollut oireeton eikä jalasta olisi Minna tiennyt mitään ellei olisi tiennyt siinä olevan jotain vialla.

Tänään sitten käytiin tutkimuksissa ja diagnoosissa luki mm "havaittavissa urheilullisen habituksen omaava koira". Ja se varsinainen diagnoosi on " Oikeassa takajalassa on havaittavissa etureisilihasryhmissä - varsinkin musculus sartoriuksessa - prokismaaliosassa ja iliopsoas-lihasliitoksessa lihasvammaan/-revähtymään viittaava lihasödeemi. Musculus sartorius on kokonaisvaltaisesti ödemaattinen. Oikean takajalan muissa lihasryhmissä ei ole havaittavissa poikkeavaa ödeemiä palpaatiossa, kuten ei vasemmassa takajalassakaan. Patellat/polvilumpiot eivät luksoidu eikä takajalan nivelissä ole havaittavissa poikkeamaa. 

Kuvaan eläinlääkäri piirsi lihasvamma-alueen, jonka itsekin tunsin kun hän sen minulle kädestä pitäen näytti. Vertailu vasemman jalan vastaavaan kohtaan hoksautti vamman selkeyden

Risu sai IV-laserhoitoa lihasvamma-alueelle ja kipulääkettä. Samaa hoitoa jatketaan ainakin kahden viikon ajan. Ja kontrolli kahden viikon kuluttua. Kaikenlaiseen leikkaushoitoon olin sekä henkisesti että fyysisesti (=rahallisesti) varautunut. Hoito on siihen nähden halpa, mutta ei eläväisen nuoren koiran kanssa millään muotoa helppo. Onneksi on vielä kaksi ehjää metsästyscockeria syksyn jahteihin. Ainakin vielä.