Onko koira sairas?

Vapaaehtoiset terveystutkimukset ja rekisteröintiä varten pakolliset PEVISA-tutkimukset puhututtavat kasvattajia ja uutta harrastuskoiraa hankkivia ihmisiä. Cockerspanieleiden rotukohtainen, etäyhteydellä toteutettu neuvottelu pari viikkoa sitten päättyi omalta kohdaltani poistumiseen exit-näppäimen avulla. Keskustelussa toiset puhuivat aidasta ja toiset aidan seipäistä - en jäänyt odottamaan, mihin lopputulokseen päätyivät. 


Kyllähän tuossa tilaisuudessa ja SOMEssakin paljon keskustelua aiheuttaneisiin selkäsairauksiin liittyvät muutokset ovat vahvasti periytyviä. Kuten muutkin koiran anatomiseen rakenteeseen kuuluvat seikat. Niihin eivät ympäristötekijät vaikuta. Silloin jalostus on ainoa tie saada tilanteeseen suunnan muutos.


Nämä tutkimukset maksavat. Laskin juuri, että geenitutkimus (IDDY, AMS, prcd-PRA ja FN) maksaa n 100 euroa. Oululaiselta eläinlääkäriasemalta saan silmä-, kyynärnivel- ja lonkka- ja selkäkuvauksen sekä sydänkuuntelun (kuuluu siihen pakettiin, niin kuunnellaan sitten sekin) yhdistelmähintaan 383 euroa. Eikä tässä vielä kaikki. Kennelliitto perii näistä siellä olevan eläinlääkärin lausuntotyöstä yhteensä yhteensä 113 euroa. Ensi vuonna Kennelliiton jäsenenä saan tuosta 20% alennuksen, joka pudottaa sen 90,4 euroon . Eli koko potti kustantaa yhteensä 573,40 euroa! Toivon todella, että laskin jotain väärin. Ja nimenomaan jotain liikaa. 

Ruokaviraston 10 euron rekisteröintimaksu ja siihen liittyvä pentujen sirutus alkavat tuntua jotenkin houkuttelevilta vaihtoehdoilta. Voin metsästellä omaksi ilokseni ja pitää syntyvät pennut vaikka kaikki itselläni.

Ymmärrän oikein hyvin. miksi tavallinen koiranomistaja ei tutkimuksista innostu. Ja kun ei innostu, emme saa sellaista määrää tutkimustuloksia koottua, joilla olisi ihan oikeasti tilastokelpoista, jalostuksellista hyötyä. Samanaikaisesti terveysbuumissa on riskinä viedä roskakoppaan hyvää jalostusainesta karsimalla koiria yksittäisten tutkimustulosten perusteella, suosimalla tervexterve -yhdistelmiä sekä ylikäyttämällä terveiksi tutkittuja uroksia.

Nykyisillä n 100 euron koemaksuilla tuolla tutkimuspotilla käy lähes kuudessa SPME-kokeessa. Niissä koiran kokonaisterveys ja toimintakyky testataan olosuhteissa, joihin nämä on alunperin kasvatettukin. 


Jos ainoat ongelmat - jotka eivät millään muotoa näy koiran arkisessa ilmiasussa -saadaan läpivalaisemalla koira - se ei ole jalostuksesta pois sulkeva ongelma, jos koira muilta osiltaan on sekä henkiseti että fyysisesti tasapainoinen ja tuonut metsästyskoirana iloa omistajalleen. Näin toimien britit ovat näitä käyttölinjaisia cockereita vuosikymmenien ajan meille jalostaneet. Näistä asioista olen pohdiskeluja kirjoittanut laajemmin noihin molempiin kirjoihinkin, joita menee myynnissä koko ajan tasaisen mukavasti.

Kennelliiton jalostustietokannan mukaan cockerspanielin keskimääräinen elinikä on 9 vuotta 10 kk Käytös- tai käyttäytymishäiriöiden vuoksi poistettujen koirien kuolinikä on 4 vuotta (84 koiraa) Selkäsairaus on siirtänyt ajasta ikuisuuteen 41 cockeria keskimäärin 8v 6kk iässä. 58 cockeria on siirtynyt ajasta ikuisuuteen luusto- ja nivelsairauksien vuoksi 6v 7kk iässä. Iältään vanhaksi cockeri on luokiteltu 485 kertaa 12 vuoden 9 kuukauden iässä. 

Lonkkanivelterveys on meidän vaaliman sukulinjan heikkous.  Lonkkaterveyden eteen tehdään systemaattista jalostustyötä koko ajan karsien heikoimpia yksilöitä jalostuksesta.

Koulutettavuudeltaan nämä ovat helppoja ja suoraviivaisia. Sukutauluissa pyritään vaalimaan kovaa metsästys- ja harrastuskäyttöä kestäviä koiria. Niitä testataan ja dokumentoidaan aktiivisesti koetuloksilla ja luonnetesteillä, joiden lukemat ovat mukavaa katseltavaa. Uutta harrastuskoiraa hakeva saa Koiranetistä haluamaansa tilastotietoa terveystulosten lisäksi myös niistä. 



Tuupan terveystutkimusten suhteen minulla on vielä muutama kuukausi aikaa. Tällaisia asioita siis pohdiskelen. Läpivalaisuun se menee vasta kaksi vuotta täytettyään. Jos päädyn kattaviin selkäkuvauksiin, niin saan nekin sitten samalla rauhoituskerralla. Riskittömiä kun eivät ole nekään. Muistan vielä aidosti sen hetken, kun Jokua elvytettiin lonkkakuvauksen jälkeen. 

Voi myös olla, että tutkitutan ainoastaan PEVISAn minimivaatimuksen mukaan vain lonkat ja silmät. Kuten on tehty Tuupan vanhemmillekin Ruotsissa. Sekä isän että emän omistajat ovat molemmat pitkän linjan käyttökoirien omistajia ja kasvattajia, jotka panostavat aitoon koirasilmään.

Kommentit