Ajanjaksoja ja sattumuksia

Syksy on kulunut koirien kanssa upeissa maastoissa ulkoillen. Täytyy sanoa, että cockeri on kyllä uuttera ja tehokas koira monenlaiseen käyttöön. Ja kätevän kokoinen pitää - kotona ja reissussa.

Kieltämättä kanalinnut ovat havaintojemme perusteella olleet vähälukuisempia kuin mitä erilaisten lähteiden perusteella olisi odottanut. Koska Lumijoella on niin valtavasti hirvikärpäsiä, päätimme tänäkin vuonna  aloittaa kanalinnun pyynnin niiden esiintymisrajan yläpuolelta.

Lauantaiaamu 10.9. käynnistyi heti aamuvarhaisella huonosti. Kun aamulla herättyäni päästin koirat asuntovaunusta ulos, kuulin oven kohdalla ihmeellisen ja kovan rapsahduksen. No eipä aikaakaan kun huomattiin Tuupan oikeassa takajalassa runsas verenvuoto. Se paljasti koiran takajalan uloimman kynnen irronneen. Sen siis täytyi tarttua vaunun kynnyslautaan. Hetken aikaa runsasta verenvuotoa tyrehdyttelin pyyhkeellä painamalla. Tuuppa ei näyttänyt jalkaansa arastelevan, joten päätimme ottaa sen jahtiin mukaan.

Ensimmäinen päivä kanalintumaastoissa oli tapahtumarikas. Tapasimme pyyn, useita teeriä sekä metsopoikueen. Hyvin koirien toiminnasta pystyi ennakoimaan tilanteet ja minäkin sain useamman hyvän ampumatilanteen. Mutta en yrityksestä huolimatta onnistunut niissä yhdessäkään! Olen perinteisesti ottanut näille reissuille mukaan kahdeksan panosta ja niistä 3-4 yleensä ampunut, kohtuullisen hyvällä osumatarkkuudella. Tilanteiden runsautta kuvaa se, että nyt ammuin kaikki panokset pudottamatta ja haavoittamatta ainuttakaan lintua. Ja kaikki olivat hyviä riistatilanteita, mutta sitä kuuluisaa riistaonnea ei vain riittänyt loppuun saakka. Osansa lienee silläkin, että kesän jalkaprojektin vuoksi ampumaradalla tuli käytyä luvattoman vähän. Eli tekemisellä on seurauksensa.

Toisena päivänä Juha sai Tuupan kanssa jäniksen. Olimme kävelleet pitkän tovin kanalintumaastoissa ilman tapahtumia. Etenimme harvennushakkuun yli ja sieltä - yhden kaatuneen puunrungon alta singahti jänis matkaan, joka päätyi reppuun. Tuupalle hieno riistatyö, joka ymmärrettävästi ei päätynyt tyylipuhtaaseen noutoon saakka. Jänis kun oli liki koiran kokoinen - Tuuppahan on aika pikkuinen. Sellainen jäniksen kokoinen.

Ranualta koukkasimme kotiin ja jätimme asuntovaunun sinne. Vähän varustehuoltoa ja suunta Inarin Kaamaseen. Ruska oli kauneimmillaan ja sitä saatiin ihailla. Lintuja ei vain näkynyt. Ei sitten havaintoakaan vaikka kolme päivää niitä etsimme. Samaa ihmettelivät muutkin alueella metsästäneet, kokeneet linnustajat. Kolmannelle jahtipäivälle osui vielä rankkasadekin.

Uutterasti koirat maastoa työstivät. Ja olemuksellaan kertoivat, että poroja kummempaa ei niissä maastoissa ollut sillä erää tavattavissa. Harmi juttu, sillä jos itse olisin riekko, olisin parveni kanssa juuri niissä maastoissa viihtynyt.

Kotiinpaluun jälkeen Juha kävi Lumijoella koirien kanssa. Hirvikärpäsistä huolimatta. Tutuissa teeri- ja metsomaastoissa ei haluttuja riistalintuja ollut kuitenkaan tavattavaissa, mutta yhtäkkiä metsästävän koirakon eteen nousi lehtokurppa. Onnistunut riistalaukaus sille ja nuoren koiran nouto siihen päälle. Tuupan kynsivaurio parantui huippuhyvin ilman mitään operaatio- tai lääkitystarvetta. Uusi kynsikin on jo lähes täydessä pituudessa.

Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna meillä oli Mutkun kanssa vähän toisenlaisia hommia. Olen useamman vuoden ajan kuulut Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnnan alaiseen Käyttäytymisen jalostustyöryhmään. Yksi pitkän työmme tuloksista on kaikille koirille/koiraroduille tarkoitettu käyttäytymisen jalostustarkastus. Koulutimme siihen tarkastajia ja toimihenkilöitä Kannuksen Dogness Koirapalvelukeskuksella. Samalla oli oikein mukavaa tavata kasvotusten pitkän linjan ja laajan skaalan omaavia koirien käyttäytymisen osaajia. Työtä kun olemme tehneet Zoom-yhteyksin. Etenkin sunnuntaiaamun aamiaispöydässä kävimme parin tunnin antoisan keskustelun nykyajan koirien haasteista ja ihmisten mahdollisuuksista niiden hallintaan. 

Mutku työskenteli hienosti ollen lauantaina yksi testiarvioitavista koirista. Sunnuntaina Mutkun roolina oli toimia kaikkien arvioitavien koirien häiriökoirana. Hienosti toimi Mutku molemmissa.

Siitä seuraavan viikonloppuna oli meillä täällä pohjoisessa Suomessa - muistini mukaan toinen - noutajien A-koe eli ns lämpimän riistan koe. Ja jotta noutajat voivat lämmintä riistaa noutaa, on niitä ensin löydettävä ja ajettava lentoon ampujien sektorille. Siinä hommassa Mutku on toiminyt ennenkin. Ja selvästi nautti hommasta tälläkin kertaa.

Kanalinnun pyynti jatkui edelleen. Mutta ei kanalintuja, vaan toinen jänis. Tällä kertaa Mutkulle ja Juhalle. Mutku oli onnistunut hienosti myös jäniksen noudossa.

Kaikki sujui kaikilta osin hyvin, kunnes Juha 19.10. tuli koirien kanssa iltalenkiltä kotiin. Mutku oli kulkenut koko lenkin Juhan takana ja ollut kipeän oloinen. Kotona huomasin saman ja myös sen, että Mutku aristi vasenta etujalkaansa lavan kohdalta. Yön se nukkui normaalisti, mutta aamulla ei tahtonut millään nousta ylös. Ja noustuaan se kulki selkä köyryssä eikä laittanut vasenta jalkaansa maahan. Se oli edelleen vasemman lavan kohdalta lämmin, turvonnut ja selvästi aristava. 

Eläinlääkärissä Mutku tutkittiin perin pohin, mutta muuta ei löytynyt kuin vasemman lavan kipuilu ja siinä oleva turvonnut imusolmuke. Verinäytteissä CRP oli hurjan korkea 177,9 (normaalialue 0-10), johon aloitettiin antibiootti- ja kipulääkitys. Oma arvioni mukaan koira olisi Tuupan kanssa säntäilleessään (jota ne koko ajan tekevät) lyönyt tai reväyttänyt lapansa, mutta eläinlääkäri oli sitä mieltä, että joku tulehdus on nyt jossain. Ultrassa mitään ei kuitenkaan onnistuttu löytämään. Pikaisesti Mutku tilanteesta kuitenkin palautui ja tätä kirjoitettaessa on jo ennallaan. AB-kuuri loppuu tänään, joten katsotaan, miten homma tästä etenee. Toivottavasti se oli siinä.

Perinteinen Cockerimestaruus- ja Derby-viikonloppu jäi meiltä tänä vuonna alkuperäisen suunnitelman mukaan väliin. Mutkulla kun on jatkuva Cytopoint-lääkitys korvaongelmien vuoksi (doping) ja Tuuppa ei ole vielä koevalmis. Jännättävää meillä silti riitti kotistudiossakin, kun alunperin Jokun ja Muun tyttärestä Sallista polveutuvia sukupolvia osallistui molempiin. Ja  niiden lisäksi Tuupan pentueveli Masa (Meryl Game Stopper) osallistui Derbyyn. 

Hienoja riistatöitä oli esittänyt niistä jokainen ja aitoon metsästykseen kuuluvalla tapahtuma- ja niistä johtuvilla , tulosvaihtelulla. Mutkun pentueveli Ookke (Hossing Callis) sai fasaanien lisäksi myös pupujen sukuun kuuluvan riistaeläimen eteensä ja työsti sen loppuun saakka kunniakkaasti. Tuloksena hieno VOI1-tulos ja mestaruuden sijoitus 5.  Mutkun sisko Bertta (Hossing Crisis) sai VOI2 ja Mando (Hossing Mando) - Jokun ja Muun lapsenlapsenlapsi- palkittiin hienolla VOI 2 -tuloksella.

Sunnuntaina oli alle kaksivuotiaden cockereiden Derby, jonka voitti Tuupan pentueveli Masa hienolla VOI1-tuloksella ja komeilla pisteillä 83. Toiseksi sijoittui Hossing Sensus VOI 1 76p ja kolmanneksikin sijoittunut Frosty Morning's Gerda teki tuloksena jo VOI-luokassa kakkostuloksella 63 p. Myös muut Derbyyn osallistuneet nuoret cockerit tekivät hienoa työtä. 

Tuuppa ja Masa ovat juuri laskeutuneet Suomen kamaralle kesällä 2021. Masa vasemmalla ja Tuupalla kaulassaan sininen naru.

Se yksi perinteinen jahtireissu tehtiin sitten vielä Pyhännälle, Nostalginen sinällään, koska useamman vuosikymmenen ajan jatkunut vuokraoikeus Metsähallituksen kämppään on tullut päätökseen. Enää eivät spanieli-ihmiset harrasta samalla tavalla kuin silloin kun me aloitimme harrastamisen. Niin ne ajat ja tarpeet muuttuvat. Pitkältä ajalta tutuissa maastoissa on silti aina kiva kulkea.

Kun maastot ja niiden lintukannat ovat tuttuja, niitä tapaa aika lailla samoilta alueilta. Ja luonnollisesti ihmismieli vetää paikoille, joissa ikimuistoisia hetkiä on koettu. Pakkasaamut tekivät etenemisestä spanielimetsästystyyliin haasteellista kun pakkasen purema aluskasvillisuus ratisi jalkojen alla. Yhden vanhan, jo taimettuneen avohakkuualueen reunalla pystyi hyvin näkemään kuinka kaukaa linnut metsästäjän äänet kulevat ja karkottuvat etäämmälle. Istuin aamukahvilla aukean reunalla kun näin teerien tulevan toiselle laidalle koivuihin notkumaan ja sora-alueen reunamille pulinoimaan. Kauempaa kuului auton saapuminen, pysähtyminen ja oven hillitty kiinnilaittaminen. Ja niin teeret lähtivät, yksi toisensa jälkeen pois alueelta. Sille metsästäjälle tuli ehkä fiilis, ettei alueella ole lintuja lainkaan. vaikka hetki sitten niitä oli kymmenittäin.

Käveltiin Mutkun kanssa hakkuun reunaa alueelle, jonne näimme teerien lentelevän, mutta eivät ne enää sielläkään olleet. Seitsemän riekon parvi sieltä nousi hienona viuhkana siivilleen. Aika lailla samoilta kohdilta kuin aiempinakin vuosina. Riekko on Pyhännällä rauhoitettu, joten pienen kannan hyvä vahvuus tuli tänäkin vuonna varmistettua.

Toinen iso teeriparvihavainto tuli seuraavana päivänä autosta käsin. Eli lintuja kyllä on. Kävimme yhtenä päivänä tutustumassa myös tuttavamme kahden saksanseisojan työskentelyyn metsäkanalinnuilla. Seisontaan saatiin silläkin metsästystavalla teeriä ja riekkoja, mutta linnut karkottuivat kaukaa eikä ammuntatilanteisiin päästy tälläkään tyylillä enää lokakuun loppupuolta elettässsä.

Pyhännän iltatulilla juteltiin Juhan kanssa monista Pyhäntään liittyvistä muistoistamme. Kumpikin sai hetken mietittyään kertoa viisi tärkeintä muistoaan paikasta. Kun olimme ne toisillemme kertoneet, hoksautti Juha, että yksikään ei liittynyt siihen, että koira pärjäsi tai ei pärjännyt kokeessa. Eli vaikka molempia on pitkän koiraharrastusuran varrelle sattunut, ne eivät ole jättäneet niin vahvaa tunnemuistoa kuin hyvät hetket niiden kanssa harrastavien ihmisten kanssa.