Viimein on Mutkun luonnetestivideo saatu katsottavaksi. Sen verran aina aikaa näiden luonnetestien välillä, että joka kerta ehtii tekniikka päivittyä. Ja sen kanssa puuhasteluun menee aikaa.
Kanalinnustusta meillä kovin odotellaan. Kyyhkyjahtiin ei tänä vuonna lähdetty, kun osui aloitus arkiseen työpäivään. Sorsastuksen aloitukseen nappasimme töistä vapaata ja kävimme parin tunnin ajan oman seuran rantakaislikossa passissa fiilistelemässä syksyistä "juhlapäivää" ilman ennakkovalmisteluita. Paljon oli porukkaa. Mukavasti oli kyllä lentoja, mutta taidot ja tuurit eivät tällä erää olleet kohdillaan, joten tuloksena vain raitista ilmaa.
Alkuruuhkan laannuttua kävimme sunnuntaiaamuna kävelemässä kahdestaan rantakaislikoita ja yksi hieno pomppusorsatilanne saaatiin. Noudosta tuli hyvin haastava, jonka työstämisessä Mutku teki todella hienon työn. Saatiin tavi ensi kesän treenilinnuksi Tuupalle.
Herkkutatteja olen kerännyt ja laittanut aivan mahdottoman määrän. Niistä ei vain ohitse pääse. Koriin, taskuun, syliin ja huppuun olen niitä poiminut. Ja säilömiskuvioiden lisäksi jokaiseen ruokaan laittanut. Mieleen tulee Bubban katkarapuvinkit elokuvasta Forrest Gump. Lupaan itselleni, että enää en niitä metsästä mukaani ota.
Oman haasteensa syksyn jahtikuvioihin tekee se, että meillä on metsästykseen tällä hetkellä käytettävissä vain yksi koira. Vaikka niitä talossa kolme onkin. Toivottavasti ensi syksynä tilanne on toinen ja molemmilla on se oma jahtikaveri. Mutkulla on aktiivinen syksy edessään.
Kommentit
Lähetä kommentti