Kokeissa käyminen on kivaa



KAER-koetta seuraamassa v2010, kuva: Raimo Polvi

Erilaisia koelajeja on meidän perheessämme harrastettu jo useamman vuosikymmenen ajan. Myös useassa roolissa - toimitsijana, kilpailijana sekä tuomarina. Meillä molemmilla on molempien rodunomaisten kokeiden SPA (spanielien taipumuskoe) ja SPME (spanielien metsästyskoe) ylituomaripoikeudet. Näiden lisäksi Juhalla oli myös MEJÄ-ylituomarioikeudet useamman vuosikymmenen ajan. Hän luopui siitä kaksi vuotta sitten, kun laji ei enää innostanut ja motivoinut jatkamaan siinä mittakaavassa kuin hyvällä tuomarilla kuuluu olla. Se on reilua kokeeseen osallistujia kohtaan.

Jokainen rooli tuo oman näkökulmansa lajin harrastamiseen.

Toimitsijana kokeen tekeminen alkaa jo sen suunnittelusta, koepaikan ja ylituomarin varaamisesta sekä anomisesta. Näitä hommia tehdään usein jo edellisenä vuonna. Kokeen lähestyessä alkaa ilmoittautumisten vastaanotto, kyselyihin vastaaminen sekä viimehetken varmistelut ja mahdollisten  muutosten hallintatyöt. Itse koepäivä yleensä sujuu omalla painollaan silloin kun valmistelevat työt on tehty huolella. Kokeen tulosten luvun jälkeen alkavat kokeen jälkityöt. Pidän hyvin tärkeänä, että koelajin aloittelijavaiheen jälkeen jokainen harrastaja suorittaa lajin Koetoimitsijakoulutuksen ja ottaa tehtäviä hoitaakseen ja vastuulleen. Silloin kun oma koira ei enää tai vielä aktiivisesti kilpaile, on hyvä tarjota koetoimitsijan työpanosta, jotta ne joilla taas aktiivikoevaiheessa oleva koira on, pääsevät niiden kanssa hyvätasoisiin kokeisiin osallistumaan. Vain näin toimien koetoiminta saadaan säilymään virkeänä ja uudistuvana.

Tuomariksi kouluttautuminen on harrastuspolun seuraava vaihe. Uusia ja kokeneita lajin tuomareita ei tule muualta kuin lajin kokeneista harrastajakunnasta. Myös tämä kouluttautumisvaihe antaa uutta näkökulmaa lajiin ja syventää sen osaamista. Tuomariksi kouluttautumisen motiivina ei ole "halu päästä arvostelemaan ja tuomitsemaan" toisten suorituksia, vaan loistava tilaisuus oppia enemmän ja verkostoitua yhä suurempaan harrastajamäärään. Tuomarina toimiminen on monivaiheista ja vastuullista harrastamista, jossa pääsee näkemään koesuoritukset aitiopaikalta.

Vaikka koesäännöt ja lajikoulutukset ovat olemassa, niin silti arviot koiran sen päiväisestä koesuorituksesta kuuluu tuomarille. Jätän sen tehtävän aina hänelle - sitähän haluan, kun koirani kokeeseen ilmoitan. 


Yksi ikimuistoisimmista koepäivistä, Cockerimestaruus 2015 Ruovedellä

Kokeissa mitataan, miten koira ohjaajineen suoriutuu kokeen säännönmukaisista suorituksista. Niiden tarkoituksena on myös viettää aikaa yhdessä muiden saman lajin harrastajien kanssa.En voi koskaan estää, etteikö oman koiran suoritusta tule arvioitua myös itse, mutta niistä jutuista juttelen vain ja ainoastaan Juhan kanssa. Pisteissä on tullut hajontaa molemmin puolin - eli ne ovat joskus olleet korkeampia ja joskun matalampia kuin itse olin mielessäni laskenut. Palkintosijat ovat pääsääntöisesti olleet samanlaisia. Vapaa-ajan harrastuksesta on kyse. Kokeista on aina lähdetty hyvillä mielin kotimatkalle. 


Itun (FI J&MVA Leavenworth French Song) kanssa Spanielien Jälkimestaruuskoe v1992 

Kilpailijakokemusta on kertynyt tuomarioikeuslajieni lisäksi myös MEJÄstä eli metsästyskoirien jäljestämiskoe, TOKOsta eli koirien tottelevaisuuskokeesta sekä PK-lajeista (Palveluskoirakokeet Jälki ja Viesti). Ihan huippua on tutustua lajien sääntöihin, niiden taustaan ja vaatimuksiin. Mikä on se suoritus, joka palkitaan ykköstuloksella. Niiden vaatimusten mukaan kun on koiria valmennettu, ollaan saatu toimivia käyttökoiria myös koekäyntien ulkopuoliseen harrastamiseen. 

Ahton (FI JVA Fieldlan Easybeat) kanssa CockeriDerby-viikonlopussa Joroisilla v2013

Kokeisiin osallistuminen on kivaa. Kilpailupäivä tuo mukavaa jännitystä kehoon. Kaikki jännittävät. Se miten tuon fiiliksen hallitsee siten ettei se häiritse koiran suoritusta on ohjaajan tehtävä. 

Voittaminen on kaikkien mukavinta. Se on ihan parasta. Mutta ei silti se kaikkein tärkein asia. Kun on itse voittanut, tietää, kuinka tärkeitä ovat kanssakilpailijoiden onnittelut. Se fiilis on ihana myös jaettavaksi. Aina käyn kättelemässä voittajan ja suon hänelle vilpittömästi sen ilon ja helpotuksen tunteen. 

Jos ei voitettu, niin ei se haittaa. Kun toinen koirakko on sinä päivänä parempi, niin asia on silloin niin. Jos omaan suoritukseen tuli parannettavaa, niin tietää, mitä pitää treenata ennen seuraavaa koetta. Koesuoritus on kertonut, mitä koira tai ohjaaja ei osaa, ja se on vain treenattava kuntoon ennen seuraavaa kertaa. 


Kommentit